Joku toinen aikoo merimatkalle,
ja kun häntä odottavat raivoisat aallot,
hän huutaa avukseen puupölkkyä,
joka on heikompi kuin häntä kuljettava laiva.
Tuo alus sai alkunsa voiton tavoittelusta,
se rakennettiin taiten ja viisaasti,
mutta sitä ohjaa sinun kaitselmuksesi, Isä.
Mereenkin sinä olet viitoittanut tien,
aaltoihin uurtanut turvallisen polun.
Sinä olet meille osoittanut,
että pystyt pelastamaan kaikista vaaroista,
niin että meren yli uskaltaa matkustaa
sellainenkin, jolla ei ole merenkulkijan taitoja.
Viisautesi teot eivät saa jäädä hyödyttömiksi,
sitä sinä et tahdo,
ja niinpä ihmiset uskovat henkensä pienenkin veneen varaan,
purjehtivat vähäisellä lautalla suurten aaltojen halki
ja saapuvat onnellisesti perille.
Aikojen alussa tuhoutuivat korskeat jättiläiset,
mutta puisella lautalla säilyi maailman toivo,
sinun kätesi ohjasi arkkia
ja säästi uuden ihmissuvun siemenen.
Siunattu se puu,
joka palvelee Jumalan oikeamielistä tahtoa!
Mutta kirottuja olkoot
niin jumalankuva kuin sen tekijä:
mies, joka sen on valmistanut,
ja katoavainen kappale, joka otetaan jumalaksi.
Yhtä lailla Jumala vihaa molempia,
jumalatonta ja hänen jumalattomuutensa tuotetta,
ja kun tekijää rangaistaan,
rangaistaan myös tekelettä.
Kansojen jumalankuvat joutuvat tuomiolle,
koska niissä Jumalan luomasta on tullut iljetys,
ansa ihmisten sieluille, kompastuskivi mielettömien jaloille.
Epäjumalien palvonnan alkuperä
Luopumus alkoi siitä, että keksittiin tehdä jumalankuvia;
tuo ajatus turmeli elämän.
Aikojen alussa kuvia ei ollut,
eikä niitä tule olemaan ikuisesti.
Ihmisten tyhjät ajatukset toivat ne maailmaan,
ja siksi niille on varattu pikainen loppu.
Joku isä oli murheen murtama,
koska hänen lapsensa oli yllättäen kuollut,
ja niin hän teki pois otetusta kuvan.
Kuolleesta ihmisestä tuli hänelle jumala,
hän osoitti vainajalle kunnioitusta
ja opetti salaiset palvontamenonsa myös talonväelleen.
Ajan mittaan tuo jumalaton tapa vakiintui,
ja lopulta sitä noudatettiin kuin lakia.
Hallitsijatkin määräsivät,
että kuvapatsaita tuli palvoa.
Koska valtiaat olivat niin etäällä,
että heitä ei päästy kumartamaan,
ihmiset tekivät itselleen kuvan,
joka esitti kaukaista hallitsijaa,
kunnioitetun kuninkaan patsaan,
jonka kaikki saattoivat nähdä.
Näin he voivat kumartaen mielistellä
kaukana poissa olevaa
ikään kuin hän olisi heidän edessään.
Veistäjän kunnianhimo houkutteli
kuninkaan palvontaan myös niitä,
jotka eivät häntä tunteneet.
Pitihän valtiaalle olla mieliksi,
ja taiteilija pani parastaan,
teki kuvasta malliaan komeamman.
Veistos hurmasi kansan kauneudellaan,
ja kunnioitetusta ihmisestä
tuli ennen pitkää pyhä palvonnan kohde.
Kun onnettomuudet koettelivat
tai vallanpitäjät sortivat kansaa,
ihmiset antoivat kiville ja puupölkyille
nimen, joka kuuluu yhdelle ainoalle.
Siitä teosta tuli heille kohtalokas ansa.
Epäjumalien palvonnan seuraukset
Eikä siinä kyllin, että ihmiset
eksyivät väärään käsitykseen Jumalasta.
Tietämättömyytensä keskellä
he elävät jatkuvasti kuin sodassa
mutta kutsuvat rauhaksi tätä surkeutta:
He tappavat lapsia palvontamenoissaan,
kokoontuvat salaisiin vihkimyksiin
ja riehuvat hillittömästi oudoissa juhlissaan.
Elämä ei ole heille pyhä, ei liioin avioliitto,
vaan toinen surmaa kavalasti toisen,
toinen tuottaa tuskaa aviorikoksillaan.
Kaikki on sekaisin. Nyt ovat vallalla
veri ja murha, varkaus ja vilppi,
turmelus, toisten pettäminen,
mellakointi ja väärät valat,
arvojen sekasorto, kovasydämisyys,
sielun saastutus, luonnoton sukupuolielämä,
vääristyneet avioliitot, aviorikokset ja irstaus.
Ihmiset palvovat jumalankuvia,
joiden nimi ei mitään paina –
siinä kaiken pahan alku, syy ja huippu.
Juhlissa riehuminen on vienyt heiltä järjen,
he profetoivat vastoin totuutta,
elävät valheiden täyttämää elämää
ja päästävät herkästi suustaan väärän valan.
Koska he luottavat elottomiin jumaliinsa,
he väärin vannoessaankin uskovat,
ettei mikään paha kohtaa heitä.
Mutta he saavat tuomion molemmista rikoksistaan:
siitä, että ovat jumalankuviensa orjia
eivätkä anna arvoa Jumalalle,
ja siitä, että he kataluuttaan vannovat väärin
ja näin halveksivat sitä, mikä on pyhää.
Niillä, joiden nimeen väärintekijät vannovat,
ei ole mitään mahtia, joka pelastaisi heidät.
Synnit saavat ansaitsemansa rangaistuksen.
