Emmauksen taistelu
Gorgias otti mukaansa viisituhatta jalkamiestä ja tuhat valikoitua ratsumiestä ja lähti yöllä liikkeelle hyökätäkseen yllättäen israelilaisten leiriin ja lyödäkseen heidät. Hänellä oli oppainaan Jerusalemin linnoituksen väkeä. Juudas sai kuitenkin tietää, mitä oli tekeillä, ja lähti hänkin sotureineen liikkeelle. Hänen tarkoituksenaan oli hyökätä Emmauksen lähistöllä olevien kuninkaan joukkojen kimppuun sillä välin kun osa niistä vielä oli poissa leiristä. Kun Gorgias yöllä tuli Juudaksen leiriin, hän ei löytänyt sieltä ketään. Niinpä hän lähti etsimään Juudaksen miehiä vuorilta, koska arveli heidän paenneen hänen joukkojaan.
Varhain aamulla Juudas vei joukkonsa tasangolle. Hänellä oli kolmetuhatta miestä, mutta heidän aseistuksensa ja varusteensa eivät olleet sellaiset kuin he olisivat toivoneet. He näkivät edessään mahtavan vihollisarmeijan. Se oli linnoittautunut lujasti, ja leirin ympärillä oli ratsuväkeä, koulutettuja ja kokeneita taistelijoita. Silloin Juudas sanoi miehilleen: »Älkää pelätkö heidän paljouttaan! Älkää menettäkö rohkeuttanne, kun he hyökkäävät! Muistakaa, kuinka isämme pelastuivat Punaisellamerellä, kun farao joukkoineen ajoi heitä takaa. Huutakaa nyt avuksi taivaan Jumalaa! Jos hän tahtoo auttaa meitä ja muistaa isiemme kanssa tekemänsä liiton, hän murskaa tuon sotajoukon silmiemme edessä. Silloin kaikki kansat saavat tietää, että Israelilla on lunastaja ja pelastaja.»
Kun viholliset huomasivat Juudaksen joukon ja näkivät sen tulevan heitä kohti, he lähtivät ulos leiristä ja järjestäytyivät taisteluun. Juudaksen miehet puhalsivat sotatorviin, ja joukot iskivät yhteen. Viholliset lyötiin perin pohjin, ja kun he pakenivat tasangolle, takimmaisiksi jääneitä kaatui suuret määrät. Juudaksen miehet ajoivat heitä takaa Geseriin asti ja aina Idumean, Asdodin ja Jamnian tasangoille, ja heitä kaatui kaikkiaan kolmisentuhatta miestä.
Juudas käski sitten joukkojensa lopettaa takaa-ajon ja lähteä paluumatkalle. Hän sanoi miehilleen: »Älkää vielä ruvetko kokoamaan sotasaalista; meillä on taistelu edessämme. Gorgiaksen joukot ovat tuolla vuorilla aivan lähellä meitä. Käykää rohkeasti taisteluun, iskekää vihollisiamme vastaan. Sen jälkeen voitte kaikessa rauhassa ryhtyä keräämään saalista.»
Juudas oli tuskin saanut sanotuksi tämän, kun he huomasivat sotilasosaston laskeutuvan vuorenrinnettä. Gorgiaksen miehet näkivät kuitenkin, että omia joukkoja ei ollut missään ja leiristä nousi savua; niinpä he uskoivat israelilaisten sytyttäneen leirin tuleen. Tämä sai heidät kauhun valtaan, ja kun he vielä huomasivat, että Juudaksen sotajoukko seisoi tasangolla täydessä taisteluvalmiudessa, he lähtivät kaikki pakoon ja pakenivat filistealaisten maahan saakka.
Nyt Juudas palasi joukkoineen ryöstämään vihollisleiriä, ja he saivat sieltä paljon kultaa ja hopeaa, sinisiä ja punaisia purppurakankaita ja muita kalleuksia. Vuorille palatessaan he ylistivät taivaan Jumalaa ja lauloivat: »Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa!» Tuo päivä oli Israelille pelastuksen ja suuren voiton päivä.
Lysiaksen ensimmäinen sotaretki
Eloon jääneet viholliset palasivat Lysiaksen luo ja tekivät selkoa kaikesta, mitä oli tapahtunut. Kun Lysias kuuli heidän kertomuksensa, hän järkyttyi ja masentui. Israelille ei ollutkaan käynyt niin kuin hän oli toivonut, ja kuninkaan hänelle antama määräys oli jäänyt panematta täytäntöön.
Seuraavana vuonna Lysias kokosi armeijan, jossa oli kuusikymmentätuhatta valikoitua jalkamiestä ja viisituhatta ratsumiestä, ja lähti sotaretkelle israelilaisia vastaan. He marssivat Idumeaan ja leiriytyivät Bet-Suriin, ja Juudas tuli heitä vastaan kymmenentuhannen miehen voimin.
Kun Juudas näki vihollisen mahtavan armeijan, hän rukoili: »Ylistetty olet sinä, Israelin pelastaja! Sinä ohjasit palvelijasi Daavidin kättä ja otit hengiltä väkevän vihollissoturin, sinä annoit filistealaisten armeijan Jonatanin, Saulin pojan, ja hänen aseenkantajansa käsiin. Anna nyt tuo armeija kansasi Israelin käsiin, saata häpeään heidän suuri joukkonsa ja ratsuväkensä! Pane heidät pelkäämään, niin että heidän voimansa ja rohkeutensa pettää, pane heidät vapisemaan tappion hetkellä! Kaada heidät niiden asein, jotka sinua rakastavat, anna kaikkien niiden, jotka tuntevat sinun nimesi, laulaa sinulle ylistyslauluja!»
Sotajoukot ryntäsivät toistensa kimppuun, ja Lysiaksen taisteluriveistä kaatui viitisentuhatta miestä. Kun Lysias näki, kuinka huonosti hänen armeijansa kävi ja kuinka Juudaksen urheat soturit olivat valmiit taistelemaan voittoon tai kunniakkaaseen kuolemaan asti, hän lähti takaisin Antiokiaan. Siellä hän ryhtyi kokoamaan vahvaa palkka-armeijaa hyökätäkseen toistamiseen Juudeaan.
Temppeli vihitään uudelleen käyttöön
Juudas ja hänen veljensä sanoivat: »Vihollisten armeija on murskana. Nyt on aika puhdistaa temppeli ja vihkiä se uudelleen.»
Koko sotajoukko koottiin yhteen, ja he nousivat Siionin vuorelle. Siellä he näkivät aution temppelin, jonka alttari oli häväisty ja portit poltettu karrelle. Temppelin pihat kasvoivat pensaikkoa niin kuin joutomaat tai vuorenrinteet, ja pappien kammiot olivat raunioina. He repäisivät vaatteensa ja valittivat suureen ääneen, he sirottivat tuhkaa päälleen ja heittäytyivät kasvoilleen maahan, he soittivat torvilla rukousmerkin ja huusivat taivasta avukseen.
Juudas käski miestensä taistella Akran linnoituksen väkeä vastaan, kunnes hän saisi temppelin puhdistetuksi. Hän valitsi tahrattomia, lakia noudattavia pappeja puhdistamaan temppelin, ja nämä kantoivat alttarin saastuttaneet kivet epäpuhtaaseen paikkaan. Sitten papit pohtivat, mitä tekisivät saastutetulle polttouhrialttarille itselleen, ja he katsoivat parhaaksi purkaa sen; näin israelilaisten ei tarvitsisi hävetä sitä, että pakanat olivat saastuttaneet heidän alttarinsa.
Niinpä he repivät alttarin maahan ja siirsivät kivet temppelivuorella sopivaan paikkaan odottamaan profeettaa, joka osaisi ratkaista asian. Sitten he hankkivat hakkaamattomia luonnonkiviä, kuten laki määrää, ja rakensivat uuden alttarin edellisen mallin mukaan.
He kunnostivat temppelin sisätiloja myöten ja puhdistivat sen pihat. Samoin he valmistivat uudet pyhät esineet ja kantoivat sisään lampunjalan, suitsutusalttarin ja pöydän. Sitten he polttivat suitsuketta alttarilla ja sytyttivät lampunjalan lamput antamaan valoa temppeliin. He asettivat uhrileivät pöydälle, ripustivat oviin verhot ja tekivät kaiken sen, mikä oli tehtävä.
Yhdeksännen kuun eli kislev-kuun kahdentenakymmenentenäviidentenä päivänä vuonna 148 he nousivat varhain aamulla ja kantoivat lain määräyksen mukaisesti uhrin uudelle polttouhrialttarille, jonka olivat rakentaneet. Samaan aikaan, samana vuoden päivänä, jona pakanat olivat sen häväisseet, se vihittiin uudelleen käyttöön laulujen kaikuessa ja harppujen, lyyrojen ja symbaalien soidessa. Kaikki polvistuivat ja kumarsivat maahan saakka, ja he kiittivät taivasta, joka oli auttanut heidät voittoon.
Vihkimisjuhlaa vietettiin kahdeksan päivää. Kaikki toivat iloiten polttouhrilahjojaan ja uhrasivat yhteys- ja kiitosuhreja. He koristelivat temppelin julkisivun kultaisin seppelein ja kilvin, asettivat uudet portit paikoilleen ja kunnostivat pappien kammiot ja niiden ovet. Kaikki olivat riemuissaan siitä, että pakanoiden tuottama häpeä oli nyt pyyhitty pois.
Juudas, hänen veljensä ja koko Israelin kansa päättivät, että temppelin vihkimisen muistojuhlaa tulisi iloiten ja riemuiten viettää joka vuosi määräaikaan, kahdeksan päivän ajan kislev-kuun kahdennestakymmenennestäviidennestä päivästä lukien.
Tuohon aikaan he myös rakensivat Siionin vuoren ympärille korkeat muurit ja lujat tornit, etteivät pakanat enää pääsisi tallaamaan pyhää paikkaa jalkoihinsa, niin kuin olivat aikaisemmin tehneet. Juudas asetti sinne sotilaitaan paikan varusväeksi, ja hän linnoitti myös Bet-Surin, jotta kansa olisi turvassa Idumeankin suunnalla.
