Joppen ja Jamnian selkkaukset
Kun nämä sopimukset oli saatu aikaan, Lysias lähti takaisin kuninkaan luo ja juutalaiset palasivat viljelyksilleen. Muutamat noiden seutujen sotapäälliköt eivät kuitenkaan antaneet juutalaisten elää rauhassa tavanomaisissa oloissaan. Näin tekivät Timoteos ja Apollonios, Gennaioksen poika, Hieronymos ja Demofon sekä Nikanor, joka oli kyproslaisten joukkojen päällikkö.
Joppessa kaupungin asukkaat panivat toimeen jumalattoman teon. He kutsuivat siellä asuvat juutalaiset vaimoineen ja lapsineen aluksiinsa, jotka he olivat tähän tarkoitukseen varanneet. Mikään ei viitannut siihen, että heillä olisi pahat aikeet. Kaikki sujui niin kuin kaupungissa oli yhteisesti päätetty, ja juutalaiset ottivat tarjouksen vastaan, koska halusivat elää sovinnossa muiden kanssa eivätkä epäilleet mitään. Mutta kun laivat olivat ehtineet ulapalle, kaikki juutalaiset hukutettiin mereen; heitä oli yli kaksisataa.
Kun Juudas sai tietää tästä maanmiehiään kohdanneesta hirmuteosta, hän kutsui miehensä koolle, rukoili Jumalaa, oikeamielistä tuomaria, ja hyökkäsi uskonveljiensä murhaajia vastaan. Hän sytytti yöllä sataman tuleen, poltti laivat ja löi hengiltä kaikki niihin paenneet. Itse kaupunki sulki häneltä porttinsa, ja niin hänen oli vetäydyttävä sieltä. Hän aikoi kuitenkin tulla takaisin ja tappaa Joppen asukkaat viimeistä myöten.
Juudas sai sitten tietoonsa, että Jamnian asukkailla oli samanlaisia suunnitelmia kaupunkiin asettuneiden juutalaisten varalle. Silloin hän hyökkäsi yöllä jamnialaistenkin kimppuun ja sytytti sataman laivoineen tuleen, niin että liekkien loimu näkyi Jerusalemiin saakka, kahdensadanneljänkymmenen stadionmitan päähän.
Gileadin-sotaretki
Kun Juudaksen joukot olivat ehtineet sieltä yhdeksän stadionmitan päähän ja marssivat Timoteoksen armeijaa kohti, he saivat kimppuunsa arabialaiset, yli viisituhatta jalkamiestä ja viisisataa ratsumiestä. Syntyi raju taistelu, mutta Jumalan avulla Juudaksen miehet pääsivät voitolle. Kun paimentolaiset huomasivat jäävänsä alakynteen, he pyysivät Juudasta tekemään rauhan kanssaan, lupasivat antaa karjaa ja vakuuttivat muutenkin auttavansa heitä. Asiaa harkittuaan Juudas tuli siihen tulokseen, että arabialaisista todella voisi olla hyötyä monella tavoin, ja hän myöntyi tekemään rauhan heidän kanssaan. Asia vahvistettiin kädenlyönnillä, ja arabialaiset palasivat teltoilleen.
Juudas hyökkäsi myös erästä muurein ja maavallein linnoitettua kaupunkia vastaan. Sen nimi oli Kaspin, ja sen väki koostui monista eri kansallisuuksista. Piiritetyt luottivat vahvoihin muureihinsa ja muonavaroihinsa ja käyttäytyivät karkeasti Juudaksen miehiä kohtaan, pilkkasivat heitä ja herjasivat Herraa jumalattomin puhein. Mutta Juudaksen miehet rukoilivat suurta maailman valtiasta, joka Joosuan aikana ilman muurinmurtajia ja piirityskoneita oli murskannut Jerikon, ja raivokkaasti kuin villipedot he syöksyivät muurille. He valtasivat kaupungin, koska niin oli Jumalan tahto, ja panivat toimeen sanoin kuvaamattoman verilöylyn. Lähellä oleva järvi, joka oli kahden stadionmitan levyinen, näytti täyttyvän siihen virtaavasta verestä.
Juudas lyö Timoteoksen armeijan
Sieltä lähdettyään he saapuivat seitsemänsadanviidenkymmenen stadionmitan marssin jälkeen Kharaksiin Tobin alueen juutalaisten luo. Timoteosta he eivät seudulta enää löytäneet, sillä hän oli lähtenyt pois, kun ei ollut onnistunut hankkeissaan. Yhteen paikkaan hän oli kuitenkin jättänyt vahvan varuskunnan. Makkabilaisen päälliköistä Dositheos ja Sosipatros marssivat sinne ja tappoivat Timoteoksen jättämän varusväen, yli kymmenentuhatta miestä. Makkabilainen järjesti nyt joukkonsa taisteluosastoiksi ja nimitti heidät niiden päälliköiksi. Sitten hän lähti marssimaan kohti Timoteosta, jolla oli armeijassaan satakaksikymmentätuhatta jalkamiestä ja kaksituhattaviisisataa ratsumiestä.
Kun Timoteos sai tietää Juudaksen olevan tulossa, hän lähetti naiset, lapset ja ylimääräisen kuormaston taistelun alta Karnion-nimiseen paikkaan. Sitä oli hankala piirittää, sillä sinne pääsee vain kapeita, vaikeakulkuisia solia pitkin.
Juudaksen oma osasto tuli ensimmäisenä vihollisten näkyviin, ja nämä joutuivat pelon valtaan. Kun he vielä näkivät ilmestyksen, jonka kaiken näkevä Jumala heille lähetti, he ryntäsivät kauhuissaan pakoon ja säntäilivät sinne tänne, niin että yksi ja toinen haavoittui, kun he miekoillaan sohivat toisiaan.
Juudas lähti heidän peräänsä, ajoi hellittämättä heitä takaa ja löi hengiltä nuo roistot, kaikkiaan noin kolmekymmentätuhatta miestä. Timoteos itse joutui Dositheoksen ja Sosipatroksen miesten käsiin. Juonikkaana miehenä hän pyysi, että hänet päästettäisiin vapaaksi eikä häntä vahingoitettaisi, koska hänen hallussaan oli monia Juudaksen miesten vanhempia ja sisaruksia, joiden saattaisi käydä huonosti. Hän puhui pitkään, vakuutteli ja vannoi, että nuo ihmiset pääsisivät vahingoittumattomina vapaiksi, ja niin juutalaiset antoivat hänen mennä saadakseen sukulaisensa pelastetuksi.
Juudas vei sitten väkensä Karnionia ja Atargatiksen temppeliä vastaan ja surmasi siellä kaksikymmentäviisituhatta henkeä. Kun nämä oli lyöty ja tuhottu, Juudas eteni Efroniin, lujasti linnoitettuun kaupunkiin, jossa asui väkeä monista kansoista. Sen muureilla oli nuoria, vahvoja miehiä, jotka tekivät lujasti vastarintaa, ja siellä oli myös suuret varastot heittoaseita ja sotakoneita. Mutta juutalaiset rukoilivat Valtiasta, joka voimallaan murskaa suuretkin vihollisjoukot, ja valtasivat sitten kaupungin. Siellä he tappoivat noin kaksikymmentäviisituhatta ihmistä.
Efronista lähdettyään Juudaksen joukot marssivat kohti Skythopolista, joka on kuudensadan stadionmitan päässä Jerusalemista. Skythopolikseen asettuneet juutalaiset kertoivat kuitenkin, että kaupungin asukkaat olivat suhtautuneet heihin hyväntahtoisesti ja pysyneet heidän ystävinään myös vastoinkäymisten aikana. Juudas ja hänen miehensä kiittivät kaupunkilaisia ja kehottivat heitä vastedeskin olemaan suopeita juutalaisille. Sitten he lähtivät takaisin Jerusalemiin, sillä viikkojuhla oli lähellä.
Sotaretki Idumeaan
Helluntaiksi kutsutun viikkojuhlan jälkeen he lähtivät marssille Idumean sotilaskomentajaa Gorgiasta vastaan. Gorgias toi taisteluun joukon, jossa oli kolmetuhatta jalkamiestä ja neljäsataa ratsumiestä. Rivistöjen kohdatessa juutalaisilta kaatui vain joitakin miehiä. Muuan Dositheos-niminen vahva ratsumies, joka oli Bakenorin väkeä, tarrasi kiinni Gorgiaksen viittaan ja veti siitä kaikin voimin, sillä hän aikoi ottaa tuon roiston elävänä kiinni. Eräs traakialainen ratsumies syöksyi kuitenkin hänen kimppuunsa ja sivalsi häneltä käsivarren poikki, ja niin Gorgias pääsi pakenemaan Marisaan.
Taistelu kesti pitkään, ja Esrin miehet alkoivat olla uuvuksissa. Silloin Juudas rukoili Herraa ja pyysi häntä ilmestymään heidän tuekseen ja johtajakseen. Isiensä kielellä hän kohotti taisteluhuudon ja aloitti ylistyslaulun, ja sitten hän äkkiarvaamatta ryntäsi Gorgiaksen joukkoja päin ja ajoi ne pakoon.
Uhri kuolleiden puolesta
Juudas järjesti sitten joukkonsa ja lähti Adullamin kaupunkiin. Seitsemäs päivä oli koittamassa, ja niinpä he puhdistautuivat tavalliseen tapaan ja viettivät siellä sapatin. Seuraavana päivänä, kun oli jo kiireesti huolehdittava kaatuneista, Juudaksen miehet menivät hakemaan ruumiit viedäkseen ne sukulaisten joukkoon esi-isien hautaan.
Silloin he huomasivat, että jokaisella kaatuneella oli vaatteidensa alla jamnialaisten epäjumalille omistettuja taikakaluja. Laki kieltää juutalaisilta sellaiset, ja kaikki ymmärsivätkin, että juuri niiden tähden nuo miehet olivat kaatuneet. He ylistivät Herraa, oikeamielistä tuomaria, joka tuo kaiken salatun julki, ja rukoilivat hartaasti, että hän pyyhkisi miesten rikkomuksen kokonaan pois. Urhea Juudas kehotti väkeään pysymään erossa synninteosta – olivathan he omin silmin nähneet, mihin kaatuneiden synti oli vienyt.
Sitten Juudas pani toimeen kaikkia miehiä koskevan rahankeräyksen ja lähetti rahat, noin kaksituhatta hopeadrakmaa, Jerusalemiin syntiuhrin toimittamista varten. Siinä hän teki hyvin ja viisaasti. Näin toimiessaan hän ajatteli ylösnousemusta – olisikin ollut turhaa ja typerää rukoilla kuolleiden puolesta, jos hän ei olisi uskonut kaatuneiden nousevan kuolleista. Hänellä oli myös mielessään se ihana palkinto, joka odottaa uskossa pois nukkuvia. Miten pyhästi ja hurskaasti hän ajattelikaan! Hän halusi, että kuolleet pääsisivät vapaiksi synnistään, ja siksi hän toimitutti sovitusuhrin.
